
Musiikkia
Urani aikana olen soittanut kymmenissä, ellei sadoissa yhtyeissä tyylilajien vaihdellessa popista jazzin ja kansanmusiikin kautta aina metalliin. Useissa näistä yhtyeistä olen toiminut myös säveltäjänä, sovittajana tai tuottajana.
Olen jakanut lavan ja/tai tehnyt yhteistyötä studiossa mm. seuraavien artistien kanssa:
Bodom After Midnight
Esa Holopainen
Smackbound
Run For Cover
Jukka Haavisto
Mavon Safia
Seraphiel
Adele Sauros Quartet
Friends With Enemies
Tracedawn
Elias Hämäläinen
Timo Kotipelto
Hevisaurus
Nino Laurenne
Whorion
Verneri Pohjola
Joonatan Rautio
Bikutsi
Whispered
Brand New Classics
Siiri Kangas
Videoita
Smackbound - The Game
Smackbound julkaisi
debyyttialbuminsa 20/20 kesäkuussa 2020 ja on kerännyt tähän mennessä yli kolme miljoonaa Spotify-streamia sekä kymmeniä ylistäviä arvosteluita. Tässä kappaleessa soitan koskettimia ja olen toiminut säveltäjänä, sovittajana ja tuottajana yhdessä Tuomas Yli-jaskarin ja Netta Laurenteen kanssa.
Siiri Kangas - Sinuako silloin ikävöin
Tähän artisti Siiri Kangaksen kappaleeseen olen tehnyt sovituksen ja orkestroinut sen. Kokoonpanossa esiintyy normaalien bändisoittimien lisäksi myös jousikvartetti sekä puhaltimia.
Lidl - joulumainos 2018 & 2019
Artistien lisäksi soittoani on käytetty myös muun muassa mainoksissa. Tämä lyhytelokuvamainen teos on voittanut useita palkintoja niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.
Teatteri

Vuonna 2016 olin mukana toteuttamassa Suomen Komediateatterin musiikkikomedia Pääesiintyjää. Tähän produktioon äänitin koskettimet ja sovitin kappaleita muun yhtyeen kanssa.

Jälki tilassa -tilateatteriteos (2012) oli kokeellinen produktio, joka runsaan improvisaation johdosta muuttui jokaisessa esityksessä. Säveltämiäni musiikin palasia muunneltiin ja vaihdeltiin lennosta tilanteessa muuttuvan tanssin mukana kohtauksessa, jossa tanssija kamppaili visuaaliefekteillä heijastettua varjoaan vastaan.